Rolling 40 v – Sini Ala-Nikula ja Petteri Arpiainen

Sini Ala-Nikula ja Petteri Arpiainen –kilpatanssia, bailatinoa ja breikkiä

Petteri kokeili lapsena erilaisia harrastuksia innostumatta, kunnes äiti ehdotti Petterille kilpatanssia syksyllä 1992. Puolivälissä Rollingin alkeisryhmän ensimmäisiä harjoituksiaan 8-vuotias Petteri ilmoitti äidilleen, että ”tänne mä jään, tämä on kivaa”. Vuotta vanhempi Sini aloitti Rollingin kilpatanssin alkeissa samoihin aikoihin, tätinsä Pirkko Peltoharjun houkuttelemana. Musiikki ja rytmit ovat kiehtoneet Siniä sekä Petteriä jo lapsena. Pian Petteristä ja Sinistä tuli kilpatanssipari, sillä parikemia toimi erinomaisesti alusta asti. Tästä alkoi Petterin ja Sinin 10 vuotta kestänyt kilpatanssiura Rollingissa aina vuoteen 2001.

Sini ja Petteri vuonna 2001

”Minua taisi kiehtoa kilpatanssissa alunperin tytöt, koska oli jännittävää päästä lähelle tyttöjä”, näin oli Petteri äidilleen fiilistellyt. ”Kilpatanssi-musiikki toki puhutteli alusta asti, uudet lattarirytmit sekä vakio-tanssien klassinen musiikki.” Alkeisryhmää valmensi tuolloin Tomas Ede parinsa kanssa. Alkeisryhmästä Sini ja Petteri siirtyivät nopeasti seuraavaan ryhmään, jossa parit harjoittelivat itsenäisesti ilman valmentajaa, kukin omalla tyylillään. Valmentajia kuten ammatti-valmennustakin oli tarjolla satunnaisesti. ”Biisit tulivat tutuiksi, kun koko kasetti hinkattiin läpi harjoituksissa, soittimen hidastunappia hyödyntäen”, muistelee Petteri. Hän jatkaa, että suurin osa treeneistä oli ”amatöörimäisiä”, harjoitukset alkoivat ilman alkulämmittelyä tai loppuvenyttelyä, parit tanssivat kaksi tuntia ja sitten lähdettiin kotiin. Parit ohjasivat tarvittaessa toisiaan, antaen sivusta vinkkejä. Välillä lasten keskittyminen herpaantui, jolloin vanhemmat patistivat tanssimaan. Toki välillä saatiin joku vanhemmista pareista ohjaamaan ja tehostamaan treenejä. Sekä Sini että Petteri harjoittelivat kuitenkin päämäärätietoisesti. Ammattivalmentajina olivat Ketoset vakioissa, Leevi lattareissa sekä Markku ja Minna 10-tanssissa. Harjoituspaikkana oli Nuoriska tai koulujen salit. Aikatauluihin tuli kuitenkin muutoksia lyhyellä aikavälillä ja usein, ja tanssijoita ”heiteltiin” milloin minnekin harjoittelemaan. Petteri pohtii, että tanssin arvostus ei ollut vielä tuohon aikaan kummoinen.

Petteri ja Sini kiertelivät paljon pienempiä kisoja, joskin ranking-kisoihin he osallistuivat vain pari kertaa. Pienemmissäkin kisoissa saattoi olla lähes sata osallistujaa, joista sitten suoritettiin karsinnat. Välillä tuli menestystäkin, jolloin Sini ja Petteri olivat jonkin aikaa aina tuloslistojen kärjessä, saaden joka kisoista pokaalin kotiin viemiseksi. Sini muistaa vieläkin ensimmäisen palkinnon, mikä tuli parille yllätyksenä Kauhajoen kisoista. “Palkinto oli pieni vaalea kivi hopean-värisellä laatalla. Kaikki palkinnot ovat tallessa, mutta tämä on niistä erityinen.”

Rollingin tanssijat vuonna 1999

Petterille on jäänyt Rollingin ajoilta päällimmäiseksi mieleen ”tee se itse kulttuuri”, mihin koko seuratoiminta perustui. Ryhmähenki oli hyvä, asioita tehtiin yhdessä ”omalla verellä ja hiellä”, kolehtia tarvittaessa keräten. Onnistumisista iloittiin yhdessä. Tanssijoiden perheet olivat toiminnassa vahvasti mukana. Sini muistelee, miten vanhemmat tulivat harjoituksiin ja ”kököttivät” salissa harjoitusten ajan. Petteri kommentoi, että Sinin äiti taisi olla ahkerin ”istuja”. ”Kysyttäessä äidiltä, mitä hän harrastaa, hän vastasi, että hänen harrastuksenaan on katsoa tyttärensä kilpatanssiharjoittelua”, kertoo Sini. Tanssi oli tärkeä ajanviete vanhemmille.

Rahaa kerättiin lukuisilla esiintymisillä eri puolilla kaupunkia. Sini muistaa monta erikoista pukuhuonetta kylmissä rappukäytävissä. ”Mutta aina oli hauskaa ja jotain uutta opittiin.” Petteri muistelee erilaisia kommelluksia, kuten upouusien lattarihousujen ratkeamista kotikisoissa, juuri ennen lattialle menoa. ”Pasmat meni sekaisin, kun boxerit vilkkuivat takalistossa.” Herkkusuuna Petteri muistaa myös Eija Perälän leipomat maailman parhaat mokkaruudut, joita hän kuvaa vetäneensä kaksin käsin kevätjuhlissa ja lopulta esiintyneensä vatsa kipeänä lattialla. Eija leipoi Petterille lopulta omat mokkaruudut kotiin, etteivät kaikki herkut päätyneet Petterin suuhun juhlissa. Sini puolestaan muistelee ihailleensa oven takaa kurkkien vanhempien tanssijoiden harjoittelua esiintymisiin Vanhan Vaasan koululla.

Oman harjoittelun ohella Sini ja Petteri ohjasivat myös kilpatanssin alkeisryhmää jonkun aikaa vuosituhannen vaihteessa. Lisäksi Sini oli seuran ensimmäisiä bailatino-ohjaajia, kun bailatino otettiin Rollingin ohjelmaan vuonna 1999. Ryhmä oli tuolloin suuri, parhaimmillaan noin 50 tanssijaa, jolloin ryhmä jaettiin kahtia. ”Bailatinoryhmä teki paljon keikkaa mm. Rewell Centerissä ja erilaisissa yritystapahtumissa.” Lisäksi Sini on rahoittanut opintojaan esiintymällä vaasalaisissa showtanssiryhmissä. Sini jatkoi bailatino-ohjaajana muutettuaan Vaasasta.

Petteri Rewell Center 1999
Rollingin breakdance -mainos vuonna 2001

Petteri puolestaan alkoi harrastaa breakdancea yhdessä koulu-kavereiden kanssa. Harjoitustilojen puuttuessa nuoret harjoittelivat esimerkiksi kauppakeskuksissa ja muissa julkisissa tiloissa. Petterin ehdotuksesta Rolling saikin keväällä 2000 uuden harrastajaryhmän, kun breakdance tuli seuran tuoteperheeseen. Liityttyään seuraan nuoret saatiin valvottuun tilaan. Keväällä järjestetty alkeiskurssi veti runsaasti niin tyttöjä kuin poikiakin salille. Syys-kaudella breakdancea tanssittiin alkeis- sekä jatkoryhmässä. Parhaimmillaan breikkareita oli 30-40. Suoritettuaan seuraohjaajan peruskurssin Petteri toimi Ville Vuohelaisen ohella seuran ensimmäisenä breakdance-ohjaajana.

Rollingin breakdance -ryhmä ”Battle Star Crew” Vaasan pesäpallostadionin lähettyvillä vuonna 2001

Sini kiittelee edelleen Rollingia sekä kaikkia rollingilaisia.  ”Rolling oli illanviettopaikka, kuin toinen perhe, jonne mentiin koulun jälkeen hengailemaan, missä jaettiin kuulumiset, tanssittiin, autettiin toinen toisiamme. Tanssi on ollut itselleni lahja elämään. Rollingilaiset ovat mahdollistaneet sen, että olen saanut omaan elämään luontevan tavan ilmaista itseäni, saanut tanssin riemun, vaikkakin se  kuulostaakin kliseeltä. Tanssitausta, kuten liikunta yleensä, on edesauttanut elämässä muissakin asioissa.” Petteri puolestaan mixaa ja tuottaa musiikkia, joten musiikki viitoittaa edelleen hänen tietään. Petteri muistelee kiitollisena seuran hyvää yhteishenkeä, yhteisiä kisareissuja sekä eritoten Rollingin huutosakkia, joka kannusti paria aina lattialla. ”Tosin Sini tapasi sekoilla askelissa, kun häkeltyi kannustushuudoista”, naureskelee Petteri. Rollingin tiimi ja nämä kannustushuudot merkitsivät kuitenkin erittäin paljon, nostattaen fiilistä ja toimien tehoaseena lattialla. Muut seurat jopa taisivat kadehtia Rollingin huutosakkia kisapaikalla.

Rollingin breikkarit Vaasan Kaupungintalolla vuonna 2001

Sekä Petteri että Sini muistelevat lämmöllä erityisesti Vesa ja Ritva Karhusta. Yhdessä Karhusten kanssa he panostivat tanssiin ja kävivät yhdessä useita valmennus-, kisa- ja esiintymisreissuja. ”Ilman Vesan ja Ritvan ystävyyttä tanssimme olisi todennäköisesti loppunut aiemmin eikä tanssi olisi ollut niin mukavaa ilman heitä. Vesa ja Ritva jaksoivat aina kuunnella teinijuttujamme eivätkä he ikinä näyttäneet, että olisimme olleet heille vaivaksi. Mahtoi heillä kuitenkin olla raskasta kuunnella meidän juttuja. Jotenkin he aina ottivat meidät siipiensä suojiin, kykenivät tulemaan meidän tasolle ikäerostamme huolimatta. Karhuset jaksoivat tukea ja tsempata meitä epäonnistuneen kisan jälkeen. Unohtamatta molempien ilmiömäisen hyvää huumorintajua, mikä poiki monenmoisia naurunhetkiä milloin mistäkin syystä. Nostamme hattua heille.”