Olen käynyt lavatansseissa teinivuosista asti. Tanssia olen harrastanut aktiivisesti 20 vuotta. Tanssitaito on kehittynyt tanssikurssien ja tanssileirien myötä. Myös lavatanssikisoissa kisaaminen on edesauttanut tanssitaidon kehittymisessä antaen uusia haasteita itselle. Tanssikursseja olen ohjannut kansalaisopistossa vuodesta 2011. Valmistuin Suomen Seuratanssiliiton perusohjaajaksi 2015 ja seuratanssinohjaajaksi 2019.