Ritva Karhunen

Ritva ja Vesa ovat Rollingin pisimpään kilpatanssia harrastanut pari,
sillä he ovat kiertäneet yhdessä kilpatanssiareenoita reilut 25 vuotta. 
Ritva ja Vesa kuuluvat Rollingin menestyneimpiin kilpatanssipareihin ja
heillä on taskussaan kahdeksan SM-mitalia. Mieleenpainuvin kisa on
Rollingin järjestämät latinalaistanssien SM-kisat vuonna 2006, joissa
pari nappasi SM-kultaa Seniori 2-sarjassa. Toisen kerran pari otti
kultaa myös latinalaisissa vuonna 2016 Seniori 3-sarjassa.

Ritvalla ja Vesalla on myös parinkymmenen vuoden vankka kokemus sekä
lasten, nuorten että aikuisten kilpatanssiohjauksesta. He ovat saaneet
oppinsa lukuisilta kotimaisilta että ulkomaisilta  ammattivalmentajilta.
He ovat suorittaneet lisäksi seuraohjaajakoulutukset sekä perehtyneet
lasten ja nuorten ohjaamiseen lukuisilla kursseilla. Kokemusta on
karttunut edelleen useista kymmenistä ulkomailla käydyistä kilpailusta
ja sadoista kotimaan kilpailuista.

Ritva on tässä ohjaajaparissa se, joka pitää jalat maassa (ja Vesan maan
pinnalla). Alkeisparien kanssa he pyrkivät välttämään pitkittämästä sitä
vaihetta, joka edeltää kilpailemista –  asioita ei siis hierota
loputtomiin.Tärkeää on saada tunnit ja harjoittelu hauskaksi ja
mukaansatempaavaksi niin, että oppilaat lähtevät tunnilta kotiin
hikisinä, punaposkisina ja iloisina.