Rolling 40 v – Figo Bacaj

Figo Bacaj – intohimoinen breikkari

Tavatessasi Figon ymmärrät hyvinkin nopeasti, että edessäsi on intohimoinen ja erittäin kunnianhimoinen breikkari, jonka silmistä loistaa breakdancen palo. Breakdance tuli Rollingin kurssitarjontaan vuonna 2000, minkä jälkeen breikin suosio on ollut jatkuvaa. Figo sai ensikosketuksen Rollingiin jo vuonna 2005.  ”Rolling on minulle periaatteessa breikin päämaja, mistä oma breikkiharrastus on lähtenyt ja missä edelleen breikkaan. Mun break-historia on näissä saleissa. Kun astuin muutaman vuoden poissaolon jälkeen Rollingin tanssisaliin, tuli mahtava fiilis. Täydellisempää lattiaa ei löydy ja tila on juuri sopivan kokoinen breikkareille.”

Breikin juuret ovat 1970-luvulla Yhdysvaltojen Bronxissa, joskin se koki  suursuosion vasta 1980-luvulla. B-boyingiksi kutsuttu laji sai nimen ”breakdance” televisio-ja radiosuosion kautta ja se alkoi tulla tunnetuksi ympäri maailmaa. Bronxin ghetoissa elävistä, breakdancea harrastavista alettiin tehdä elokuvia ja näin breikkikulttuuri levisi. Suomessa breakdance oli erityisen suosittua juurikin 1990-luvulla ja moni muistaa varmasti esimerkiksi Bomfunk MC’n, joka eli tuolloin uransa huippukautta. Breakdance on hiphopin ensimmäinen tanssi-tyyli, jonka luonteeseen kuuluu battle (kilpaillaan vastakkain ja testataan omia ”skillsejä”), hyvä mieli ja positiivinen ”vibe” eli breikkarit kannustavat tanssiessaan toisiaan. Tanssi on kehittynyt liikkeiltään vuosien saatossa paljonkin.  Breikissä tanssija voidaan nähdä periaatteessa missä tahansa asennossa. Breikkareille on luonteen-omaista tietynlainen rentous myös vaatetuksen osalta. ”Sellaiset vaatteet sopivat, mitkä pyörivät hyvin – kuten tuulipuvut.” Vuosien saatossa breikkivaatteista on myös tullut bisnestä, kun aikanaan breikanneet ovat perustaneet vaateyrityksiä entisen harrastuksensa tiimoilta.

Figo näki 10-vuotiaana tv:stä Saksan kanavilta breakdancea. Tuohon aikaan Suomessa breikattiin pääosin pääkaupunkiseudulla. Vuonna 2004 naapurissa asuva lapsuudenystävä kertoi aloittaneensa breikkaamisen. Hän houkutteli Figon Kultsan yläkertaan seuraamaan breakdance-harjoituksia. Toisen kerran Figo törmäsi breikkiin osallistumalla ala-asteella Rollingin Petteri Arpiaisen lajikokeiluun. ”Taas breikki kutsui.” Ja näin hän liittyi Rollingiin, Niko Nurmen ohjaamaan breikkiryhmään vuonna 2005.

Jo vuonna 2006 Figo osallistui ensimmäistä kertaa breikin SM-kisoihin. ”Luulin olevani hyvä, mutta heti Hesan kisoissa tajusin kundien olevan eri tasolla, jo vaatetuksesta päätellen. Minua jännitti ja putosin karsinnoista. Tämä jäi harmittamaan valtavasti.” Tuohon aikaan ei ollut vielä paljon materiaalia youtubessa tai muualla, joten itsenäinen opiskelu ei ollut samalla tavalla mahdollista kuin tänä päivänä. Paluumatkalla Figo ja Niko tajusivat olevansa jäljessä kaikessa. He ottivat kisakokemuksen opikseen ja alkoivat paiskia töitä. Tästä lähtien parivaljakko harjoitteli Rollingin salilla seuraavan vuoden joka ikinen päivä klo 9.15 alkaen. Työ tuottikin tulosta ja vuoden 2007 SM-kisoissa Figo pääsi breikkareiden kärkilistoille. Tämän jälkeen oli pitkä jakso, jolloin Figo ja Niko breikkasivat paljon ja kävivät monissa kisoissa ympäri Suomea.

Alkuvuosina Figo treenasi yhdessä Niko Nurmen kanssa, mutta Nikon lopettaessa harrastuksen, jäi Rollingin breakdance Figolle. Vuonna 2008 hän aloitti seuran breikkiohjaajana. Hän on ohjannut seurassa vuodet 2008-2010. Figo kuvailee itseään melko ankaraksi ja kurin-alaiseksi opettajaksi, varsinkin alkuaikoina. Vuosien saatossa hänen opetustyylinsä on kuitenkin muuttunut ”rennommaksi” ja hän yrittää nähdä jokaisen breikkaajan enemmän yksilönä, löytäen jokaisen omat vahvuudet. ”Haluan varmistaa breikin jatkuvuuden antamalla tanssijoille kaiken mahdollisen.”

Breikki on vienyt miestä kuitenkin Vaasan ulkopuolelle Tampereelle, sillä hän liittyi vuonna 1998 perustettuun Moonfreeze breikkiryhmään 2013. Tämä toi esiintymisiä ja opetustehtäviä ympäri Suomea sekä ulkomaille. Moonfreeze on voittanut lukuisia Suomen sekä Euroopan mestaruuksia ja järjestöstä onkin kasvanut valtava organisaatio. Vuonna 2020 Figo muutti perheineen takaisin Vaasaan ja kesästä 2021 hän on toiminut Rollingin toisena breakdance -opettajana, ohjaten tällä hetkellä breikin alkeita.

”Minua kiehtoo breikissä se, että se vaatii niin paljon, pitää tietyllä tavalla mielen nuorena sekä tanssi antaa itselleni tietynlaisen rauhan. Vaikka treenaat porukassa, sä treenaat yksin, etkä saa ikinä tarpeeksi, vaikka miten paljon etenet. Breikatessa treenaat koko kroppaa päästä varpaisiin, käyttäen kaikkia ruumiinosia sekä lihaksia.” Figo kuvaa edelleen, että breikkitreenien sisältöä voi muuttaa jatkuvasti, harjoittelijalla on vapaat kädet. ”Jokainen breikkari on erilainen – se on siistiä.” Toki vuosien saatossa myös Figon oma tanssi on muuttanut luonnettaan. ”Nyt tanssin enemmän muusiikkia ja rytmejä hyödyntäen rennommin, en enää niinkään voimisteluun nojaten. Enää ei pysty välttämättä heittäytymään samalla tavalla, nyt pitää vähän lämmitelläkin”, naureskelee Figo.

Kysyessäni, onko breakdance yksi street dancen laji, Figo vastaa kieltävästi. ”Breikki on ihan oma lajinsa hiphopissa, ei voi verrata muihin tanssityyleihin, sillä musiikki on nopeatempoisempaa, yleensä vanhan ajan funkia kuten James Brown -tyylistä, vanhempaa räppiä, funkkiräppiä – lista on pitkä.”

Kilpailullisuus on edelleen merkittävä piirre breakdance-kulttuurissa. Niin sanotuissa battleissa on kyse omien taitojen mittaamisesta, tapahtuipa välienselvittely sitten kilpailuissa tai ringeissä. Juuri ringit, ammattikielellä cypherit, olivat merkittäviä kehitystekijöitä break-piireissä. Nykyajan battlet juontavat juurensa rauhankulttuuriin, missä vastustaja halutaan voittaa väkivallan sijaan tanssimalla. Figo selvittää, että juuri ringeissä saavutetaan mainetta ja kunniaa, joten breikkaajan on erotuttava muista edukseen liikkeiltään ja pukeutumiseltaan. Ringit ovat itse asiassa tärkeämpiä kuin itse kilpailutapahtumat. ”Rinki on kaiken ydin, kisat ovat kisoja, joista saa tittelin ja nimeä – mutta breikkareiden kesken ringeissä otetaan mittaa tanssijoista”, kertoo Figo.

Viimeeksi Figo osallistui breikin MM-karsintoihin Helsingissä elokuussa 2021. Kysyessäni Figon parasta saavutusta, kertoo hän tämän olevan se, kun näkee, mitä nuoret oppilaat ovat saavuttaneet, mitä he ovat päässeet tekemään ja kokemaan. Figo kertoo, että Vaasasta on lähtenyt useampiakin Suomen junioreiden breakdancen huippuja, jotka ovat kivunneet jopa junioreiden olympiajoukkueeseen. Myös Suomen naisbreikkarit (B-girlit) ovat nostaneet Suomen maailmankartalle omalla uniikilla ja aidolla breaktyylillä.

Figo muistelee Taiteiden yö -tapahtumaa vuonna 2007. Tuolloin Rollingin breikkarit järjestivät Rewell Centeriin breikkishow’n, mikä saavutti suuren suosion. ”Rewelissä oli hirveä meteli, kaikki tulivat katsomaan breikkiä. Järjestimme siellä kunnon battle show’n. Olen katsonut tuon videon monta kertaa.”

Figo seuraa päivittäin breikkiin liittyviä tapahtumia maailmanlaajuisesti. Tällä hetkellä breikki on voimissaan, kun esimerkiksi Red Bull sponsoroi lajia sekä laji on tulossa olympialaisiin. Figo haaveilee myös breikki-kisojen järjestämisestä Vaasaan. Figon mukaan breikki on vaikuttanut hyvällä tavalla elämään. ”Mulle breikki on kaikkea – se on mukavaa, se toimii terapiana ja ikinä ei tunne olevansa siinä tarpeeksi hyvä. Tanssi pitää ihmisen nuorena, oli tanssilaji mikä tahansa”, toteaa Figo lopuksi.